• Henna Julkunen

Oma ahdasmielisyys inhottaa. Opitut asenteet vaikuttavat siihen, miten ajattelen asioista. Mulla on ennakkoluuloja, vaikka yritän väittää muka suhtautuvani asioihin suvaitsevasti ja olevani avarakatseinen.


Fatima Verwijnen puhui Instagram stooreissaan siitä, miten tärkeää on, että ihmiset kaikenlaisista lähtökohdista osallistuisivat yhteiskunnalliseen keskusteluun.


"Tällä hetkellä keskustelua pyörittää lähinnä keskiluokkainen väki."

"Sulla ei tarvi olla mitään maisteria valtiotieteistä, että voit keskustella asioista."


Syyllistyn itsekin tähän. En uskalla puhua ääneen asioista, koska en koe tietäväni tarpeeksi. Jos ajattelen, että avaan suuni vasta, kun tiedän tarpeeksi, pysyn todennäköisesti aina hiljaisena. Aina on joku, joka tietää enemmän.


Oon nyt lukenut siitä, miten journalismin luonne on muuttunut/muuttumassa. Toimittajat eivät ole enää tiedonlähde, vaan toimittajien tehtävä on osallistua keskusteluun. Uutiset elävät ja muuttuvat niistä tiedottamisen jälkeen, eikä toimittajan työ pääty jutun viemiseen julkaisuun, siitä vasta alkaa keskustelu. Jos ammatti-ihmiset uskaltavat mokailla, niin miksi me tavikset ei uskallettaisi? Ristiriitatilanteissa faktat voidaan tarkistaa ja väärässä ollut voi myöntää erehdyksensä, ja elämä jatkuu.


Oon ollut huolissani. Maailma on niin moniulotteinen, ettei järki riitä sitä käsittämään. Sen uutisvirran perusteella, mikä mulla on ulottuvilla, tuntui esimerkiksi käsittämättömältä, miksi kukaan olisi äänestänyt Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Lukemieni juttujen sävy oli usein luokkaa "Katso, mitä typerää Trump on nyt keksinyt". Kuitenkin äänestystulokset antoivat ymmärtää, että jotain järkeviä syitä on pakko löytyä.


Kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea, joten muiden sanaan on pakko luottaa. Mutta mistä mä tiedän, mihin ja kehen voin luottaa? Mun mediasyöte on ihan erinäköinen kuin esimerkiksi mun samanikäisten, samalla paikkakunnalla asuvien kavereiden kanssa, joiden kanssa jaan samoja kiinnostuksen kohteita. Voin vaan kuvitella, miten erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät.


Keskustelu auttaa ymmärtämään ja sitä kautta kasvattaa uskoa ja luottamusta yhteiskuntaa kohtaan. Meidän ahdasmielistenkin päät voi saada käännettyä, kun tarpeeksi rautalangasta vääntää.


Mitä mä nyt tästä sitten haluaisin oppia, on ehkä se, että uskaltaisin rohkeammin osallistua keskusteluun, vaikka sitten kysymällä sitä, mitä en ymmärrä. Ajatus siitä, että joku voisi auttaa mua ymmärtämään omaa todellisuuttaan, tuntuu tosi kutkuttavalta. Helposti tulee ajateltua, että ihmiset, joiden kanssa ollaan suhteellisen samankaltaisissa elämäntilanteissa, ajattelisivat samalla tavalla kuin mä. Ymmärtämään voi oppia nöyrtymällä myöntämään oma tietämättömyytensä.


Fatimasta on tullut yksi ihan mun lemppariseurautuista Instagramissa. Tää nainen osaa puhua hankalan tuntuisista asioista selkeällä tavalla. On jotenkin ilahduttavaa myös kuulla yhteiskunnallisista asioista sellaiselta, joka pysyttelee kuitenkin varsinaisen politiikan ulkopuolella. Suosittelen ainakin vilkaisemaan sieltä sellaisia aiheita käsittelevät päivitykset, mitkä itseä kiinnostaa. Tosta kuvasta klikkaamalla pääsee suoraan sivulle.

  • Henna Julkunen

Maailmassa on niin paljon kauniita asioita. Elämässä on jotain tavoiteltavaa herkkyyttä. Silmiin katsominen vetää sanattomaksi. Elämän väreistä muodostuu kaunis kirjo. Syvälle sisimpäänsä kietonut sumu alkaa hälvetä. Pitkästä aikaa sen läpi voi nähdä. Ympäristön muodot alkavat hahmottua. Mun sydän on pakahtunut. Rintaa puristaa tunne, joka saa sielun kihelmöimään. Pitkästä aikaa elämä tuntuu tavalla, joka ei tee kipeää.


Haluaisin antautua elämälle, sukeltaa siihen syvälle ja antaa virran viedä mennessään. Antaa sen sulkea sisälleen, tuntea käsivarsien kietoutuvan ympärille. Antaa ravistella ja riepottaa, ja sitten syleillä lämpimin halauksin.


Miten olla aito ja rehellinen jokaisessa hetkessä? Mistä löytää rohkeus laskea suojamuureja?


Haluaisin kauniin sielun, mutta pelkään myrkyttäväni sen rumalla mielellä. Pelkään sen jo tahriutuneen pysyvästi. Kauniita sieluja ovat he, jotka pahankin kohdattuaan uskovat hyvään. Ihminen on herkkä ja hauras, altis houkutuksille.


Totuudessa on jotain raastavaa lohduttomuutta. Trauma on yliarvostettua. Toisaalta selviytymistarinat vahvistavat uskoa elämään. Haluan kohdata totuuden antautumatta maailmantuskalle. Tuntuisi huijaukselta elää tyytyväisenä tiedottomuudessa. Pelkään kuitenkin menettäväni toivon.


Haluaisin uskallusta mennä kohti sitä, mikä pelottaa. Haluaisin armollisuutta antaa itselle lupa olla onnellinen keskeneräisenä. Olla riittävä. Uskoa hyvään ja parempaan huomiseen maailmassa, jota ei voi pelastaa. Maailmassa, jonka ei ehkä olekaan tarkoitus tulla pelastetuksi. Maailmassa, jonka tarkoitus on olla keskeneräinen. Elämässä täydellisyyttä tavoitteleva ei ikinä ole tarpeeksi.

  • Henna Julkunen


Havahduin hiljattain syksyyn. Kesä on jo pitkään tuntunut kaukaiselta, kesäfiilistä ei oikein juhannuksen jälkeen ole ollut.


Päivän lyhenemisen huomasin ensimmäistä kertaa, kun ajoin autolla aamuvuoroon ja jouduin matkalla laittamaan pitkät päälle. Muistan monta kotimatkaa iltavuorosta, kun olen ihaillut peltoja hivelevää ilta-aurinkoa, nyt silloinkin on jo pimeää ja kotiin tullessa etsii ensimmäisenä eteisen valokatkaisijaa.


Syksy tuntuu kuitenkin sopivalta vuodenajalta mun mielentilaan. Tuntuu ihanalta oleilla kotona vilttien alla, polttaa kynttilöitä ja keitellä teetä. Miten kovasti kauppojen teevalikoimasta voikaan innostua...


Olen naurettavan lyhyeen aikaan katsonut Konttorin ensimmäiset viisi kautta ja maistellut suklaauutuksia hyvällä omatunnolla.


Joku pesänrakennusvietti tuntuu myös yhdistyvän syksyn tuloon, tekisi mieli sisustaa ja siivota. Viime viikolla ripustin kaamosvalot.


Elämä on tuntunut aika merkityksettömältä, mutta yritän löytää arjesta lohtua. On ainakin tuntunut lohdulliselta viettää aikaa vanhempien luona.


Kunnianhimoisena tyyppinä tuntuu vaikealta olla, kun ei ole selkeää suuntaa, päämäärää, jota kohti kavuta. Teen itsenäistä työtä ja tuntuu, ettei omia ajatuksia pääse karkuun. Omat tunteet tuntuvat kuitenkin etäisiltä, tavoittamattomilta.


Jos syyskuu olisi väri, se olisi oranssi, siitä ei ole epäilystäkään. Oranssi on lämmin väri. Syyskuu on täynnä lämpöä, lämpöä ja lohtua.


Luonto taittuu väreihin. Lehdet varisevat hiljalleen maahan, peittävät pihamaan ja kävelykadut.


Alkusyksy on aikaa jolloin hidastetaan tahtia kesän jäljiltä. Vuodenaikojen taitekohta tuntuu aina uudelta alulta. Mielikin on avoimempi muutokselle.


Viime syyskuu oli harvinaisen kaunis.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now