• Henna Julkunen


Matikan tunnilla silmät pysyvät hädintuskin auki. Kurssitoverit ovat kaikki hiljaa antaen toisille keskittymisrauhan, mutta mua hiljaisuus alkaa unettaa. Koitan sitkeästi laskea, jotta en nukahtaisi. 

Seuraavalla tunnilla päästään Roosan kanssa onneksi koululta pakoon. En ole ennen käynyt Espresso Housessa, joten Roosa tilaa kaksi jäälattea makuna salted caramel. Karamelli maistuu ihanan makealle, mutta kahvin maku on melko laimea. Mun aamu-unisuutta potkasisi vähän reilumpikin annos kofeiinia, mutta tää on ihan hyvä. Maltti on valttia ja kohtuus kaikessa, niinhän sitä sanotaan. Otan Roosasta muutaman kuvan. Kahvilassa on lämmin ja kotoisa valaistus. Kyllähän tänne voisi toisenkin kerran tulla, vaikka opiskelemaan joskus. Yksin ollessa tosin valitsisin paikan ikkunan vierestä. Itseään ei ehdi tuntea yksinäiseksi ihmetellessä muita ihmisiä. Minä ja Roosa molemmat päivitämme Instagramia. Molempia taitaa väsyttää sen verran, ettei kumpaakaan häiritse puhelimien käytön synnyttämä tauko keskuteluun. Kahvia täytyy välillä sekoittaa pillillä, ettei kaikki karamelli valu pohjalle. Instagram johdattelee keskustelun valokuvaamiseen. Puhutaan myös tyylistä, töistä, vähän koulujutuista. 

Koululle palatessa tuntuu, että akuissa on taas virtaa.

  • Henna Julkunen

Vuoden vaihteet on uusille aluille, voi unohtaa menneet ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Nyt olisi hyvä hetki asettaa tavoitteita koko tulevalle vuosikymmennelle, mutta tuntuu hurjalta edes yrittää ajatella niin kauas.

Tänä vuonna moni asia mun elämässä tulee muuttumaan.

Haluan matkustaa ja tehdä edes yhden matkan, ensimmäistä kertaa, yksin. Haluan hankkia tatuoinnin. Keväällä valmistun (kaiken järjen mukaan) ylioppilaaksi, joskus sen jälkeen muutan omilleni asumaan. Saa nähdä viekö jatko-opinnot tai työt kenties kokonaan toiseen kaupunkiin. Jatko-opinnot muutenkin jännittää, niihin liittyy vielä aika monta muuttujaa. Voisi siis sanoa, että mulla on koko tulevaisuus vielä ihan auki.

Haluan oppia nauttimaan elämästä ja yrittää stressata vähän vähemmän, opetella kohtaamaan itseni ja tunteeni. Haluan uskaltaa pitää mulle rakkaat ihmiset lähellä, kun loppupeleissä kuitenkin aina välitän niistä koko sydämestä. Toisaalta viettää koti-iltoja ja ottaa välillä aikaa itsellenikin.

Haluan käydä salilla ja muistaa miltä tuntuu juosta. Mulla on tavoitteena lukea ainakin 12 kirjaa vuoden varrella. Haluan tehdä road tripin ja vähintään käväistä Hangossa, muut matkan määränpäät on vielä auki. Haluan nähdä ainakin kerran kunnolla auringon nousevan ja laskevan. Aion täyttää kameran muistikortin ainakin muutaman kerran muistoilla.

Nyt vielä tosi moni asia on auki. Toivon, että vuoden päästä kirjoitan paljon selkeämpiä ajatuksia. Oon vähän vanhempi ja viisaampi ja monta kokemusta rikkaampi. Katse eteenpäin ja kohti uusia tuulia.

 

©2020 by Henna Julkunen

 
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now