• Henna Julkunen

Updated: May 4






Mulla on ikävä paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt. Tekisi kovasti mieli matkustaa jonnekin, missä on lämmin. Mulla on ikävä auringon lämpöä iholla. Sitä, kuinka hiekka polttaa varpaita tai miten lämmin tuuli tarttuu hiuksiin. Haluan eksyä vieraaseen kaupunkiin ja sen jälkeen oppia tuntemaan kadut kuin oman kodin. Kuulla laineiden liplattavan tai aaltojen paiskautuvan rantaan. Haluan pysähtyä kahvilaan istumaan, kuunnella ihmisten keskusteluja ymmärtämättä mitään ja yrittää arvailla puheenaiheita. Toisaalta tulla itse ymmärretyksi vieraalla kielellä. Antaa merituulen pörröttää hiuksia ja nähdä, kuinka palmupuut luovat varjoja rantakaduille. Haluan sukeltaa pinnan alle, antaa aaltojen viedä mukanaan. Eksyä pikkukaupungin kujille tai hukkua suurkaupungin vilinään. Mitä enemmän luen eri paikoista, sitä suuremmaksi mun uteliaisuus kasvaa. Haluan nähdä mahdollisimman paljon maailmasta, haluaisin nähdä kaiken.


Varattiin eilen lennot Splitiin. Oon niin innoissani, että tuntuu, ettei kirjoituksiin lukemisestakaan tuu yhtään mitään (ihan ku se ois muuten sujunu jotenki hirveen hyvin). Lukiessani Splitistä matkakohteena, mulle tuli vähän sellanen kuva, että se on aika pieni paikka. Ei ihan hirveesti nähtävää ja kaikki näkemisen arvoinen on oikeestaan kävelyetäisyydellä. Pieni ja söpö. Lähdetään reilu viikko kirjoitusten päättymisestä ja ollaan siellä kolme yötä. Ihana miniloma ja pieni nollaus ennen pääsykoeluku-urakkaa ja kesätöitä...

  • Henna Julkunen

Updated: May 4


"Ujous ei ole este vaan hidaste." Turhauttavaa. Oon aina ollut ujo. Se on persoonallisuuspiirre, osa mua ja en voi sitä muuksi muuttaa. Se tulee varmasti olemaan mulle elämänmittainen taistelu. Oon aina pärjännyt koulussa, tehnyt läksyt. Kävin hygieniapassin. Olin isoskoulutuksessa ja tein seurakunnalla hommia kerhonohjaajana ja isosena saadakseni edes jotain "työkokemusta" ansioluetteloon. Oon valmentanut cheerleadingia lukion ajan, ollut yhden kesän puhelinmyyjänä ja kohta vuoden siivonnut. Oon ottanut kaiken työn vastaan mihin mut on vaan kelpuutettu. Oon monella tapaa yrittänyt tehdä parhaani parantaakseni mahdollisuuksiani työmarkkinoilla. Mietin jo hetken, että onko mun hakemuksissa ollut jotain vikaa, mutta sitten verrattiin hakemuksiamme kaverin kanssa. Kaverini on päässyt työhaastatteluihin ja saanut useammankin työtarjouksen. Meillä on aika samanlainen historia opintojen ja työkokemuksen suhteen, joten hakemuksetkin olivat aika samanlaiset. Molemmista tietenkin tuntui, että just se toisen hakemus oli parempi, mutta samanlaisia pointteja oltiin nostettu esille. Ehkä oonkin just liian tavallinen. En osaa erottua joukosta. Noh, lopulta kuitenkin mullekin on tullut kutsuja muutamaankin työhaastatteluun, mutta tuntuu, että ihan viimeistään siinä kohtaa oon pilannut mahdollisuuteni. Jännitän haastatteluita. En välttämättä etukäteen hirveästi, mutta siinä just ennen ja haastattelun aikana. Kaikki varmasti jännittää työhaastattelua paikkaan, josta oikeasti toivoisi saavansa töitä. Mutta osalla jännitys tuntuu puskevan vaan eteenpäin. Jännitys voi nostaa vireystiloja ja moni ehkä suoriutuukin hiukan paremmin pienen paineen alla. Musta vaan joskus tuntuu, että jännitys ihan kokonaan lamaannuttaa mut. Ensimmäinen työhaastatteluni oli puhelinmyyjän paikkaan. Haastattelussa mun sopivuutta työhön vähän epäiltiiin. Mulle sanottiin, että kun oon niin ujo, niin asiakkaat tuskin tulisivat ottamaan mua tosissaan. Puhelinmyyjän pitää pystyä olemaan ennen kaikkea vakuuttava, miten muuten asiakkaan saisi vakuutettua ostamaan tuotetta? Kuitenkin pula työntekijöistä oli niin kova, että kaikesta huolimatta mulle haluttiin antaa mahdollisuus. Yllätin esimieheni ja pakko myöntää, että vähän myös itseni. Avokonttorissa soittaminen jännitti ensin, kun työkaverit kuulivat puhelut, mutta jostain oli pakko alottaa ja myöhemmin siihen tottui. Sain kauppoja tehtyä. Olin pidempään töissä kuin moni muu samaan aikaan aloittanut. Irtisanoutuessani esimieheni sanoi, että mikäli kaipaan syksyllä opintojen ohella iltatöitä, olisin tervetullut takaisin. Se tuntui siinä kohtaa ihan voitolta. Koen olevani moniin hakemiini paikkoihin riittävän pätevä. Musta tuntuu vaan tosi vaikealta osoittaa sitä haastattelutilanteissa. Ehkä mä vaan tarviin harjotusta noihin työhaastatteluihinkin. Ehkä sekin on taito, jossa voi kehittyä. Tiedän olevani ahkera ja oma-aloitteinen. Yrirän nähdä asioissa aina positiivisen puolen ja uskon siihen, että kovalla työllä ihminen pystyy mihin vaan, mutta ei kaikkeen. Mun täytyy uskoa itseeni, olla sitkeä ja vastaiskuista huolimatta jatkaa yrittämistä. Toivotaan, että joku työnantaja vielä näkisi mun potentiaalin ja jostain tärppäisi...

  • Henna Julkunen

Updated: Jun 7







"Mikä tekee sut onnelliseksi?"


Mun kaveri kysyi multa sitä tällä viikolla. Lähetin vastaukseksi kuvan suklaapalasta, jota olin juuri haukkaamassa. Aloin samantien sen jälkeen miettimään muita arkisia asioita, jotka saavat mut hymyilemään. Listasin saman tien sen kummempia miettimättä ainakin kymmenen asiaa.

Ihmiset tavoittelevat elämässä onnellisuutta. En tiedä sanoisinko tällä hetkellä olevani onnellinen. Jotenkin tuntuu, että pitäisi olla tyytyväinen elämäntilanteeseen ollaakseen onnellinen ja rehellisesti sanottuna koen olevani tällä hetkellä aika hukassa. En tiedä, missä olen ensi syksynä. En tiedä mitään mun tulevaisuudesta ja elän varmaan koko lukion stressaavinta aikaa, kun kirjoitukset pukkaa päälle. Samaan aikaan olen helpottunut siitä, että lukuloma alkaa ensi viikolla, vaikka toisaalta ajatus aiheuttaa vähän ahdistusta - nyt viimeistään pitää ottaa kirjoitusten lähestyminen tosissaan ja jaksaa vielä opiskella nämä viimeiset viikot.

Olen ehkä onnekas ja on monia asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi. Ehkä onnellisuus kuitenkin onkin just sitä, että on niitä pieniä hetkiä, jotka pitkin arkea tuovat hymyn huulille...


Hyvä ruoka (suklaa), auringonnousut ja auringonlaskut, tähdet, iltaset ajelut, matkustaminen, muistot ja kokemukset, ihmiset mun ympärillä, mun kaverit, söpöt koirat kaduilla ja lenkkipoluilla, koiravideot instagramissa, kahvin tuoksu, kun löytää uuden lempibiisin, lentokenttien lähtöportit ja tuloaulat, joissa ihmiset odottavat maailmalta palaavia läheisiään, aaltojen kohina, takkatuli, kynttilät, ruoan tuoksu, lämpimät suihkut, puhtaat lakanat, unelmat, iltatee, päiväunet, kiireettömät aamupalat, auringonpaiste, lämmin kesätuuli, paperivalokuvat...Ja tässä on vasta kourallinen...

 

©2020 by Henna Julkunen

 
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now