• Henna Julkunen

ELÄMÄ ON NYT TUNTUNUT


Maailmassa on niin paljon kauniita asioita. Elämässä on jotain tavoiteltavaa herkkyyttä. Silmiin katsominen vetää sanattomaksi. Elämän väreistä muodostuu kaunis kirjo. Syvälle sisimpäänsä kietonut sumu alkaa hälvetä. Pitkästä aikaa sen läpi voi nähdä. Ympäristön muodot alkavat hahmottua. Mun sydän on pakahtunut. Rintaa puristaa tunne, joka saa sielun kihelmöimään. Pitkästä aikaa elämä tuntuu tavalla, joka ei tee kipeää.


Haluaisin antautua elämälle, sukeltaa siihen syvälle ja antaa virran viedä mennessään. Antaa sen sulkea sisälleen, tuntea käsivarsien kietoutuvan ympärille. Antaa ravistella ja riepottaa, ja sitten syleillä lämpimin halauksin.


Miten olla aito ja rehellinen jokaisessa hetkessä? Mistä löytää rohkeus laskea suojamuureja?


Haluaisin kauniin sielun, mutta pelkään myrkyttäväni sen rumalla mielellä. Pelkään sen jo tahriutuneen pysyvästi. Kauniita sieluja ovat he, jotka pahankin kohdattuaan uskovat hyvään. Ihminen on herkkä ja hauras, altis houkutuksille.


Totuudessa on jotain raastavaa lohduttomuutta. Trauma on yliarvostettua. Toisaalta selviytymistarinat vahvistavat uskoa elämään. Haluan kohdata totuuden antautumatta maailmantuskalle. Tuntuisi huijaukselta elää tyytyväisenä tiedottomuudessa. Pelkään kuitenkin menettäväni toivon.


Haluaisin uskallusta mennä kohti sitä, mikä pelottaa. Haluaisin armollisuutta antaa itselle lupa olla onnellinen keskeneräisenä. Olla riittävä. Uskoa hyvään ja parempaan huomiseen maailmassa, jota ei voi pelastaa. Maailmassa, jonka ei ehkä olekaan tarkoitus tulla pelastetuksi. Maailmassa, jonka tarkoitus on olla keskeneräinen. Elämässä täydellisyyttä tavoitteleva ei ikinä ole tarpeeksi.

15 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now