• Henna Julkunen

Kenelle kuuluu vastuu hyvinvoinnista?

Updated: May 3


Hyvinvointivaltiolle? Työnantajalle, jonka tehtävänä on pitää huolta työhyvinvoinnista? Kouluille, niiden terveydenhuoltohenkilökunnalle ja opettajille, jotka opettavat terveystietoa? 


Ympäristö ja läheltä löytyvä tuki ovat kieltämättä avainasemassa, eikä tehtyä työtä voi lähteä vähättelemään. Viime kädessä vastuu omasta hyvinvoinnista on kuitenkin meillä itsellämme. Olemme itse vastuussa siitä, minkä verran liikumme, mitä pistämme suuhumme tai miten käsittelemme tunteitamme.


On enemmän kuin okei pyytää apua ja tukeutua ihmisiin ympärillä, mutta ei voi jäädä odottamaan, että muut tunnistaisivat milloin tarjota sitä. Pitää ymmärtää, ettei ole itsekästä tukeutua ystäviin tai sen enempää hakea apua ammattilaisiltakaan. Jokaiselle ihmiselle kuuluu oikeus hyvinvointiin ja hyvään elämään, vaikkei se aina toteudukaan. Niin kauan, kun siihen on mahdollisuus, on se tarttumisen arvoinen.


Ystävän kuuluu ilmaista, jos on huoli toisesta. Jos huomaa, että nyt kaveri ei voi hyvin. Ystävä voi nostaa asian esille. Joskus omia ongelmiaankin on hankala huomata, niihin on saattanut itse turtua. Mutta sen jälkeen, kun itse tiedostaa ongelman, on jokaisella itsellään etulyöntiasema asian korjaamiseen.

sessä maailmassa olisi ehkä olemassa täydellinen ystävä, joka osais just silloin olla sun tukena, kun sitä kaipaat. Kysyä kuulumisia, silloin kun toivoisit saada puhua jonkun kanssa. Mutta me ei eletä täydellisessä maailmassa, eikä kenellekään ole koko ajan omassa elämässä helppoa. Joskus on itsellä huolia ja silloin täytyy keskittyä itseensä niin, ettei ehdi olla koko aikaa läsnä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei haluaisi olla tukena.


Ystävyys on vastavuoroisuutta. Ehkä toisenkin on helpompi hakea sulta tukea, kun sä olet joskus luottanut siihen niin, että olet uskaltanut itse tukeutua häneen.


Terapiaankin pitää hakeutua. Oikean terapeutin etsiminen on pitkä prosessi ja vaatii vaivannäköä ja oma-aloitteisuutta. Se vaatii sitä, että sä uskot terapista olevan sulle apua ja että sulla on halu voida paremmin ja käydä niitä asioita läpi. Huonosti voivalle ei välttämättä ole energiaa tällaiseen.


Omien rajojen tunnistaminen voi olla vaikeaa: minkä verran kuormitusta jaksaa kantaa harteillaan, ennen kuin palaa loppuun? On tärkeää, että ystävänä pyrkii olemaan läsnä, kysyy kuulumisia ja kertoo, että välittää. Mutta ystävänä toivon mun läheisiltä myös sitä, että he uskaltavat itse tulla mun luokse, kun tarvitsevat tukea. Ja että he uskaltavat pyytää multa apua silloinkin, kun olen itse sokea, enkä tunnista toisen avuntarvetta. Se etten aina muista kysyä "mitä sulle kuluu", ei tarkoita, ettei mua kiinnostaisi kuulla. Mulle voi koska tahansa soittaa tai laittaa viestiä, jos on jotain mielen päällä tai elämässä tapahtuu joitain muutoksia.


Ystävänä oleminen on jotain, missä mä ehdottomasti haluaisin kehittyä. Mutta kun oon luonteeltani introvertti ja kaipaan myös omaa tilaa, mulle on välillä vaikeaa ottaa itseä niskasta kiinni ja olla tarpeeksi läsnä. 


Ihmiset mun ympärillä on mulle se, mikä pitää mut elossa ja auttaa jaksamaan vaikeinakin aikoina. Mun ystävät parantaa mun elämän laatua, ne saa mut nauramaan ja voin puhua niiden kanssa mistä vaan. Ne saa mut uskomaan mun unelmiin ja patistaa mua tekemään töitä niitä kohti silloinkin kun en edes itse usko itseeni.

Tällä tekstillä ei ollut oikein minkäännäköistä päätä eikä häntää. Nää on ajatuksia, joita mulle heräsi, kun tänään töissä kuuntelin Maria Veitolan kirjaa Veitola. Satuin kuuntelemaan kappaletta, jossa hän kertoi mm. kamppailustaan paniikkihäiriöiden kanssa ja erityisesti nää kohdat pisti mun omat ajatukset liikkeelle.


"Yksin on vaikea vetää kivirekeä tai olla hyvä. On tärkeetä, että on oikeat ihmiset elämässä, töissä ja töiden ulkopuolella. Sellaiset ihmiset joiden seurassa voi olla oma itsensä ja jotka inspiroi. Joiden seurassa voi nauraa niin, että kyyneleet tirsuu silmistä ja ripsarit on poskilla. Mulla on oman perheen ja lähimpien ystävien lisäksi muutama tukipilari, joihin nojaudun tarvittaessa. Lääkäri, jonka näkemystä ja ammattitaitoa arvostan. Hyvä hieroja, jolla käyn säännöllisesti. Luottokampaaja ja luottokasvojenhoitaja, joiden tuolissa voin ladata akkuja ja rentoutua."


"Muistin viisaan ajatuksen, johon olin törmännyt osteopaatin vastaanotolla. 'Jos sinulla ei ole aikaa liikkua, syödä, ajatella ja levätä, sinulla on oltava aikaa sairastaa myöhemmin.'" xx

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now