• Henna Julkunen

Mitä kodin ulkopuolella nyt tapahtuu?

Updated: May 4


Ihmiset nauttivat ulkoilmasta ja kevätkeleistä luonnossa. Uudenmaan rajojen sulkeminen ja julkisten paikkojen välttäminen on saanut avaamaan silmät kotiseudun ympäristölle.


Olen nähnyt kuvia, joissa ihmiset käyttävät kaduilla hengityssuojaimia, mutta olen aina mielikuvissa yhdistänyt ne maihin ja suurkaupunkeihin, joissa on paljon ilmansaasteita. En olisi ikinä osannut odottaa näkeväni niitä omassa pienessä kotikapungissa.


Ruokakaupassa myyjän ja asiakkaan välille on kassalle pystytetty seinä. Vaihtorahoja ja kuitteja ei ojenettakaan asiakkaalle enää käteen, mitä tapaa on tottunut kummeksumaan ulkomailla. Lattiaan on liimattu tarroja, jotka ohjaavat asiakkaita pitämään metrin välin jonossa. Kuulutuksilla muistutetaan asiakkaita suojaamaan suutaan yskiessä ja pitämään väliä jonossa. Asiakkaat käyttävät hengityssuojaimia tai kumihanskoja. Toiset tekevät ostoksia huivi kasvojen edessä ja ulkokäsineet kädessä.


Tilanne on vaatinut siivouksen tehostamista. Kaikkia kosketuspintoja - hissien nappeja, liukuportaiden kaiteita, ovien, kärryjen ja korien kahvoja - pyyhitään aiempaa useammin. Siinä, missä joitakin kohteita on suljettu, eikä siivousta tarvita lainkaan, niissä, mitkä ovat vielä auki siivotaan entistä enemmän...


Osa ihmisistä katsoo kauhistuneena jokaista vastaantulijaa, kuin me ihmiset olisimme aiempaa suurempi uhka toisillemme. Ja niinhän tavallaan onkin. Toiset pysähtyvät kiittelemään ja sanovat tekemääni työtä tärkeäksi. Tilanne on herättänyt ihmisissä myös aiempaa enemmän kysymyksiä liittyen työhöni. Kysymykset liittyvät käyttämiini pesuaineisiin ja siihen, miten ja kuinka usein paikkoja puhdistetaan.

Samaan aikaan tuntuu, että koko maailma on seis, mutta ruokakaupan sisällä meno ei tunnu hidastuneen lainkaan. Ehkä ihmiset tekee ostoksia pienemmällä kokoonpanolla, kauppareissulle ei lähdetä koko perheen voimin. Osa varautuu täyttämään tarpeita pidemmäksi aikaa, ehkä kaupassa käyntien väliä on hieman pidennetty. Ihmiset ostavat täysiä kärryllisiä tavaraa sen sijaan, että hakisivat joka päivä vähän lisää. Silti ihmisiä, elämää ja vilinää riittää. 


On hyvä, että tilanteeseen reagoidaan ja se otetaan vakavasti, mutta malttamattomana odotan jo, että kaikki palaisi normaaliksi. Nyt pitää vain yrittää kerätä kaikki kärsivällisyyden rippeet. Tämä on ollut hyvä muistutus, ettei mitään pidä ikinä ottaa itsestäänselvyytenä. xx

4 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now