• Henna Julkunen

OMA AHDASMIELISYYS

Oma ahdasmielisyys inhottaa. Opitut asenteet vaikuttavat siihen, miten ajattelen asioista. Mulla on ennakkoluuloja, vaikka yritän väittää muka suhtautuvani asioihin suvaitsevasti ja olevani avarakatseinen.


Fatima Verwijnen puhui Instagram stooreissaan siitä, miten tärkeää on, että ihmiset kaikenlaisista lähtökohdista osallistuisivat yhteiskunnalliseen keskusteluun.


"Tällä hetkellä keskustelua pyörittää lähinnä keskiluokkainen väki."

"Sulla ei tarvi olla mitään maisteria valtiotieteistä, että voit keskustella asioista."


Syyllistyn itsekin tähän. En uskalla puhua ääneen asioista, koska en koe tietäväni tarpeeksi. Jos ajattelen, että avaan suuni vasta, kun tiedän tarpeeksi, pysyn todennäköisesti aina hiljaisena. Aina on joku, joka tietää enemmän.


Oon nyt lukenut siitä, miten journalismin luonne on muuttunut/muuttumassa. Toimittajat eivät ole enää tiedonlähde, vaan toimittajien tehtävä on osallistua keskusteluun. Uutiset elävät ja muuttuvat niistä tiedottamisen jälkeen, eikä toimittajan työ pääty jutun viemiseen julkaisuun, siitä vasta alkaa keskustelu. Jos ammatti-ihmiset uskaltavat mokailla, niin miksi me tavikset ei uskallettaisi? Ristiriitatilanteissa faktat voidaan tarkistaa ja väärässä ollut voi myöntää erehdyksensä, ja elämä jatkuu.


Oon ollut huolissani. Maailma on niin moniulotteinen, ettei järki riitä sitä käsittämään. Sen uutisvirran perusteella, mikä mulla on ulottuvilla, tuntui esimerkiksi käsittämättömältä, miksi kukaan olisi äänestänyt Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Lukemieni juttujen sävy oli usein luokkaa "Katso, mitä typerää Trump on nyt keksinyt". Kuitenkin äänestystulokset antoivat ymmärtää, että jotain järkeviä syitä on pakko löytyä.


Kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea, joten muiden sanaan on pakko luottaa. Mutta mistä mä tiedän, mihin ja kehen voin luottaa? Mun mediasyöte on ihan erinäköinen kuin esimerkiksi mun samanikäisten, samalla paikkakunnalla asuvien kavereiden kanssa, joiden kanssa jaan samoja kiinnostuksen kohteita. Voin vaan kuvitella, miten erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät.


Keskustelu auttaa ymmärtämään ja sitä kautta kasvattaa uskoa ja luottamusta yhteiskuntaa kohtaan. Meidän ahdasmielistenkin päät voi saada käännettyä, kun tarpeeksi rautalangasta vääntää.


Mitä mä nyt tästä sitten haluaisin oppia, on ehkä se, että uskaltaisin rohkeammin osallistua keskusteluun, vaikka sitten kysymällä sitä, mitä en ymmärrä. Ajatus siitä, että joku voisi auttaa mua ymmärtämään omaa todellisuuttaan, tuntuu tosi kutkuttavalta. Helposti tulee ajateltua, että ihmiset, joiden kanssa ollaan suhteellisen samankaltaisissa elämäntilanteissa, ajattelisivat samalla tavalla kuin mä. Ymmärtämään voi oppia nöyrtymällä myöntämään oma tietämättömyytensä.


Fatimasta on tullut yksi ihan mun lemppariseurautuista Instagramissa. Tää nainen osaa puhua hankalan tuntuisista asioista selkeällä tavalla. On jotenkin ilahduttavaa myös kuulla yhteiskunnallisista asioista sellaiselta, joka pysyttelee kuitenkin varsinaisen politiikan ulkopuolella. Suosittelen ainakin vilkaisemaan sieltä sellaisia aiheita käsittelevät päivitykset, mitkä itseä kiinnostaa. Tosta kuvasta klikkaamalla pääsee suoraan sivulle.

12 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now