• Henna Julkunen

Saako unelmista puhua ääneen?


"Work hard in silence. Let success be your noise."

"Make more moves and less announcements."


Tämän kaltaiset quotet kannustavat olemaan ihan hissukseen omista haaveistaan. Mutta, jos edes sä et itse pidä meteliä sun unelmista, niin ei silloin kukaan mukaan. Miten kukaan voisi auttaa sua tai tarjota sulle uskomattomia mahdollisuuksia, jos ei tietäisi sun olevan avoin niille?


Ajatus kirjoittaa tästä aiheesta syntyi, kun hiljattain tein postauksen mun unelmista. Muistin, että Roosa Rahkonen myös kirjoitti joskus blogissaan Shades of Scandi tästä aiheesta. Etsin vanhan postauksen käsiini ja voin lämpimästi suositella tekstin lukemista muillekin. Postauksessa hän kirjoittaa käänteen tehneestä tekijästä, joka on vienyt häntä kohti unelmiaan "salamavauhtia", kuten hän itse kuvailee.



Mä en usko, että unelmat voivat ikinä toteutua, jos ei edes itse usko niihin. Niihin pitää uskoa ja niitä kohti pitää tehdä töitä. Ja se, että niistä ei puhu ääneen kertoo nimenomaan siitä, ettei itse usko niihin. Musta uskallus unelmoida kielii kunnianhimosta.


Miksi unelmista ääneen puhuminen sitten tuntuu pelottavalta? Mulla ainakin on jäätävä pelko epäonnistumisesta. Mua hävettää kertoa mun unelmista. Mitä, jos ihmiset ajattelee kuullessaan mun unelmista, ettei mulla todellakaan riitä potentiaalia niiden saavuttamiseen? Tai entä, jos joku joskus vuoden päästä muistaa, kuinka nyt kerroin haaveilevani yhdestä sun toisesta jutusta ja tajuaa, etten ole saavuttanut yhtäkään niistä? No huhhuh, ompa noloa. Epäonnistumiset kuuluu elämään ja toisaalta unelmat voivat myös muuttua. En mä tiedä haaveilenko mä viiden tai kymmenen vuoden päästä samoista jutuista kuin nyt, mun mieli saattaa olla jo syksyllä aivan toisenlainen.



Oon ollut aiemmin tosi arka unelmoimaan. Jossain matkan varrella oon kuitenkin onnistunut haalimaan ympärilleni sellaisia ihmisiä, joilla on ollut sellaista rohkeutta, joka multa on puuttunut. Ihmisiä, jotka ovat nähneet maailman avoimena ja kaiken mahdollisena. Musta siinä, että tietää mitä haluaa, ja uskaltaa mennä sitä kohti, on jotain äärimmäisen ihailtavaa. Oon kiitollinen jokaikisestä ihmisestä mun ympärillä, jotka ovat luoneet muhun rohkeutta uskoa unelmiin.


Unelmista ääneen puhuminen kertoo itsevarmuudesta ja uskosta omiin kykyihin. Toisaalta aina ei voi olla varma. Joskus pitää hypätä syvään päätyyn ja ottaa epäonnistumisen riski.


Kun unelmistaan puhuu ääneen, voi myös saada ihan konkreettista apua niiden toteuttamiseen. Roosa kirjoitti omista kokemuksistaan tähän liittyen ja mulla on itsellä myös tapahtunut vastaavalla tavalla. En olisi varmaan ikinä uskaltanut aloittaa yleisurheilua, jos en olisi kertonut siitä ystävälleni idean synnyttyä. Yleisurheilusta tuli yksi parhaista asioista mun elämässä harrastusvuosien aikana. Onneksi uskalsin avata suuni.



Musta siinä ei ole mitään järkeä, että vaikenee, koska pelkää tulevansa naurunalaiseksi. Jos tulee, niin se kertoo vain siitä, ettei toisella osapuolella muutenkaan ole järin kovaa luottoa sun kykyihin. Myöskään siinä ei ole musta järkeä, että pelkää toisen vievän sun idean. Totta kai bisnesasioissa täytyy varmaan pitää jonkinverran salaperäisyyttä yllä, mutta kertomalla kavereille omista ideoista voi syntyä uusia superideoita tai saada korvaamatonta kannustusta ja tukea. Pitämällä meteliä sä saatat jopa löytää etsimäsi liikekumppanin lähipiiristä tai kuten mulla on käynyt, oon ymmärtänyt, että mun lähipiirissä on yhtä seikkailunnälkäisiä ihmisiä, joiden kanssa vielä joku päivä valloitetaan maailma. ;) Oon haaveillut reppureissaamisesta, mutta yksin lähteminen on jännittänyt. Nyt oon jo useemman kaverin kanssa suunnitellut reilireissua heti, kun maailmantilanne sen vain taas sallii.


Mun vastaus otsikon kysymykseen on siis, että saa ja pitääkin!


"Doubt kills more dreams than failure ever will." xx



0 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now